|
84.2
Nicholson, William: Toisten maassa, 2005. Tammi. Suom. Arto Schroderus.
Alkuteos: The Society of Others, 2004.
Nuoren
pojan kasvukertomus muodostuu yleispäteväksi tarinaksi
siitä, miten elämä samoin edellytyksin voi tuntua
asenteesta riippuen suurelta lahjalta tai täysin tyhjältä.Se
alkaa rikkaan perheen hemmotellun pojan terävistä ja kyynisistä
huomioista tyyliin:
"He
saavat ihmiset haluamaan kaikenlaista, koska siten he pääsevät
käsiksi ihmisten rahoihin. Kun he sitten vievät ihmisiltä
rahat ja saavat ne itselleen, mitä he tekevät? Ostavat
niillä kaikenlaista, jota joku muu on saanut heidät haluamaan.
Hetken he kuvittelevat olevansa onnellisia, sitten tunne laantuu,
ja kaikki on ennallaan. Onko tyhmyydellä mitään rajaa?"
Mikään,
mitä yhteiskunta tai hänen vanhempansa voivat tälle
tarinan päähenkilölle antaa, ei merkitse mitään,
koska hänen elämänkatsomuksensa on kyyninen: rakkautta
ja uskoa vailla.
Sattuman
oikusta hän joutuu liftausreissullaan valtioon, jossa kaikki
on toisin: ihmisillä ei ole tarpeeksi rahaa perustarpeidensa
tyydyttämiseen, henki ja fyysinen koskemattomuus voi olla uhattuna
milloin tahansa, itsenäinen ajattelu ja yhteiskunnallinen osallistuminen
ovat kiellettyjä.
Sopeutuminen
yllättäviin tapahtumiin, joiden keskipisteeseen hän
tuntuu kohtalonomaisesti joutuvan, on vaikeaa, mutta lukijan hämmästykseksi
myös päähenkilön maailmankatsomus alkaa muuttua.
Hänen on otettava kantaa perustavanlaatuisiin kysymyksiin,
kuten onko hyvän asian puolesta sallittua murhata tai kiduttaa
ja mikä on taiteen arvo ihmisille ylipäätään.
Taide, musiikki ja runous tuntuvat olevan yksilöä alistavassa
yhteiskunnassa ihmisille aidosti tärkeitä asioita kuten
myös uskonto, rakkaus ja perhe toisin kuin hyvinvoivissa länsimaissa.
Tämä
kirja on allegorinen ja filosofinen kertomus hieman samaan tapaan
kuin Paolo Coelhon tai Jostein Gaarderin suositut
romaanit. Se sopii hyvin lahjaksi nuorelle aikuiselle, joka haluaa
ajatella asioita hieman syvällisemmin.
Suosittelen:****
|