Viikon kirja

Viikko 46

82.14
Tsvetajeva, Marina: Piru ja muita kertomuksia, 2006. Like. Suom. Timo Suni. Alkuteos: Sobranie sotsinenii v semi tomah, 1994.

Like on tehnyt jälleen arvokkaan kulttuuriteon ottaessaan kustannettavakseen tämän kertomusvalikoiman Venäjän ehkä tärkeimmältä naiskirjailijalta. Marina Tsvetajeva syntyi 1892 Moskovassa ja kuului sekä venäläisiin modernistilyyrikoihin että emigranttikirjailijoihin 1920-luvulla. Perhesuhteidensa takia hän joutui palaamaan Neuvostoliittoon 1939 ja siellä hän kuoli kurjissa olosuhteissa sodan aikana.

Tunnetuimpia ja edelleen suosituimpia ovat Tsvetajevan pienimuotoiset lyyriset runot, joita hän julkaisi 18-vuotiaasta lähtien. Emigranttivuosinaan hän alkoi kirjoittaa pidempiä runoelmia kuten Tsaari-Neito, Vuorirunoelma ja Ilmarunoelma sekä näytelmiä. Proosaa hän kirjoitti pienilevikkisiin lehtiin Pariisissa ja niissä hän palasi nuoruutensa Venäjälle, omaan perhepiiriin.

Tsvetajevan proosatyyli on aivan omanlaisensa. Hän kertoo kiehtovasti polveillen ja hypähdellen asiayhteydestä toiseen. Samalla hän kutoo jonkinlaisen taikapiirin, josta lukijan on vaikea irroittautua. Kokoelmassa on 10 kertomusta, tekijän Neuvostoliitossa 1940 kirjailijaliiton kaavakkeelle tekemä järkyttävän niukka omaelämäkerta sekä suomentajan jälkisanat, jotka ansiokkaasti selkeyttävät kertomusten teemat.

Piru, Hlystit ja Äidin satu kertovat varhaisimmasta lapsuudesta, johon Tsvetajeva mielellään palasi ja jota hän arvosti tärkeimpänä ajanjaksona elämässään. Hän sanoi oppineensa kaiken tärkeän jo ennen kouluikää. Aleksanteri III:n museo, Laakeriseppele ja Museon avajaiset kertovat kirjailijan isästä, joka oli paitsi tärkeä henkilö Moskovan kulttuurielämässä myös lämmin ja rakastava isä ja puoliso.

Vanhan Pimenin talo on ehdoton huippu Tsvetajevan kertomataiteessa. Samalla se on kokoelman pisin kertomus. Siinä hän kertoo Ilovaiskin suvun kronikan ja tekee kunniaa nuorena kuolleiden serkkujensa muistolle. Venäläisyyden kuvaus tuo mieleen arvostetuimmat klassikkokirjailijat Dostojevskin ja Tolstoin.

Kokoelman viimeinen kertomus on kunnianosoitus vuoden 1926 lopussa kuolleelle runoilijan sielunveljelle Rainer Maria Rilkelle. Siinä kirjailijatar pohtii kuolemien ja kuoleman merkitystä ihmisen elämäntaipaleella: "Jokainen kuolema palauttaa meidät takaisin jokaiseen aiempaan. Jokainen vainaja palauttaa meille kaikki edelliset ja heille meidät.... Missä ensimmäinen ja viimeinen haudattusi yhtyvät - oman paatesi kohdalla - siellä rivistö sulkeutuu ympyräksi. Ei vain maapallo (elämä), vaan kuolemakin on kehä."

Ja vielä: "Kuolema kuljettaa meitä kuin aaltoja pitkin, hautakumpujen ylitse - Elämään."

Kauniimmin ja syvällisemmin ei kuoleman merkitystä juuri voisi kuvailla.

Suosittelen: *****

Aikaisempia suomennoksia Tsvetajevalta:
Tsvetajeva, Marina: Äiti ja musiikki ; Sonetska, 1991. Orient Express.

Tsvetajeva, Marina: Valitut runot, 1997. Pulvis & Umbra.