|
52.2
Manner, Olli & Mäkelä, Veikko: Tähtitaivas paljain
silmin : opas tähtien katseluun ilman apuvälineitä,
2007. Ursa.
Ursan
tähtitaivaan peruskursseja useita vuosia vetäneet tekijät
ovat koonneet tähän mainioon oppaaseen kaikki eri vuodenaikoina
Suomessa paljain silmin havaittavat tähtitaivaan kohteet. Aiemmin
on suomeksi ja yleensäkin kirjoitettu hyvin vähän
opaskirjoja tähtitaivaan havaitsemiseksi ilman apuvälineitä.
Esikuvana mainitaan Patrick Mooren Naked Eye Astronomy
(1966).
Tähtitaivaan
havaitseminen on luonnollista aloittaa ilman kalliita ja hankalasti
mukana kuljetettavia apuvälineitä. Silmän näkökenttä
on laaja ja niillä voi havaita monia tähtitaivaaseen ja
taivaankappaleisiin liittyviä ilmiöitä. Silmien havaintokykyä
voidaan myös parantaa.
Tähtitaivas
esitellään ensin eri vuodenaikoina ja tarvittavat tähtikartat
ovat kirjassa. Sitten esitellään tähtikuviot, joista
on helpointa lähteä liikkeelle ja jotka ovatkin monille
varsin tuttuja: Otava, Kassiopeia, Orion ja Kesäkolmio. Kirjassa
esitellään myös joukko asterismeja. (Asterismit
ovat tähtikuvion sisälle mahtuvia pienempiä ryhmiä
tai laajempia usean tähdistön alueelle ulottuvia kuvioita.
Ne auttavat tähtitaivaan hahmottamisessa.)
Linnunrata
on helpoiten paljain silmin erottuva syvän taivaan kohde. Sen
muotojen ja haarojen avulla voidaan löytää muitakin
syvän taivaan kohteita. Tosin tämä vaatii jo täysin
valosaasteetonta ympäristöä. Kuun, auringon ja planeettojen
vaiheet käsitellään myös sekä kohtaamiset
ja pimennykset. Vinkit silmän "käyttämisestä"
ja havainto-olosuhteista ovat hyödyllisiä.
Suosittelen:
****
|