Viikon kirja

Viikko 43

Boyer, Pascal: Ja ihminen loi jumalat : miten uskonto selitetään, 2007. WSOY. Suom. Tiina Arpe. Esipuhe Ilkka Pyysiäinen. Alkuteos: Et l'homme créa les diuex. Comment expliquer la religion, 2001. Ilmestyi samana vuonna englanniksi nimellä Religion Explained.

Vuonna 2001 ilmestyi ranskalaisen Yhdysvaltoihin siirtyneen antropologin merkittävä uskontotieteellinen teos, jonka samaan tutkijaryhmään kuuluva Helsingin yliopiston dosentti Ilkka Pyysiäinen esitteli Helsingin Sanomien Tiede & Luonto -sivuilla. Nyt se on saatu suomennettua.

Kyseessä on todella merkittävä kognitiotiedettä, evoluutioteoriaa ja vertailevaa uskontotiedettä yhdistelevä teos, jolla on selkeä sanoma. Monesti kysytään, mikä on uskontojen alkuperä, mutta tässä kirjassa vastataan kysymykseen, miten mielemme uskonnolliset taipumukset ovat kehittyneet ihmislajin evoluution kuluessa. Ihmisen lajityypillisenä käyttäytymisenä uskonto saa luontevan selityksensä ja jättää väittelyn uskonnon totuudesta teologeille. Boyerin omin sanoin: tässä kirjassa uskontoa käsitellään jonakin, mikä ansaitsee tulla selitetyksi eikä niinkään puolustetuksi tai solvatuksi.

Laajasti eri kulttuureihin ja eri aikakausille levinneet kulttuuriset käsitteet välittyvät Boyerin mukaan helpoimmin, koska ne ovat yhteydessä useisiin eri mentaalisiin valmiuksiin. Uskonto on eräänlainen aivotoimintamme sivuvaikutus ja erilaiset kognitiiviset prosessit, jotka toimivat yhteistyössä, tekevät uskonnollisista käsitteistä vakuuttavia. Uskonto ei esimerkiksi hänen mukaansa tue moraalia, vaan päinvastoin ihmisen intuitiivinen moraalipohdinta tekee tietyistä uskonnollisista käsitteistä helppoja omaksua, säilyttää ja välittää eteenpäin. Uskonnolliset käsitteet ovat loisia siinä mielessä, että niiden eteenpäin siirtämistä helpottavat suuresti mentaaliset kyvyt, jotka ihmisellä olisi ilman jumaliakin.

Boyerin ajatuksenjuoksun seuraamista helpottavat lukuisat konkreettiset esimerkit eri kulttuurien uskonnollisista käsityksistä ja rituaaleista sekä myös psykologisista koejärjestelyistä, joissa ihmisen mentaalisia prosesseja on yritetty jäljittää.

Boyerin päättely on oivaltavaa ja hänen tapansa kirjoittaa on paikoitellen jopa hauskaa. Vaikka hän lainaa Dawkinsin esille tuomaa meemin käsitettä, tämä on paljon syvällisempi ja antoisampi teos kuin Dawkinsin oma, myös tänä vuonna ilmestynyt Jumalharha.

Suosittelen:*****