Viikon kirja



 Hakemisto |Esittelyt aikajärjestyksessä| Kirjaston pääsivulle |Teosten saatavuustiedot

Viikko

99.13
Chang, Jung & Halliday, Jon: Mao, 2006. Otava. Suom. Jaana Iso-Markku. Alkuteos: Mao. The Unknown Story, 2005.

Tämä on perusteellinen ja kaunistelematon elämäkerta Maon elämästä syntymästä kuolemaan. Kirjoittajana on 1970-luvulla Englantiin emigroitunut Jung Chang yhdessä aviomiehensä historiantutkija Jon Hallidayn kanssa. Tutkimus, lähteet ja dokumentointi ovat vastaansanomattoman perusteellisia. Heidän tärkein väitteensä on, että Mao ei koskaan ollut aatteellinen kommunisti vaan pelkkä opportunisti, joka uransa alusta lähtien pyrki vain valtaan ja mahdollisimman helppoon elämään.

Kiinan kaukaisuus ja sulkeutuneisuus loivat hyvän maaperän perusteettomalle ihailulle. Mao myös taitavasti manipuloi julkista kuvaansa ja käytti hyväkseen länsimaisia toimittajia ja kirjailijoita. Edgar Snow ja Han Suyin olivat ensimmäisiä Maon elämäkertureita ja sympatisoijia.

Mao itse halusi nähdä itsensä kommunistisen leirin ylivoimaisena sankarina ja tähtäsi aivan tosissaan koko maailman valloittamiseen. Ydinsota ei ollut hänelle mikään ongelma - ei edes siinä tapauksessa, että koko maapallo tuhoutuisi: "Vaikka Yhdysvaltain atomipommit...pudotettaisiin Kiinaan, ne tekisivät reiän maapalloon tai räjäyttäisivät sen kappaleiksi, se voisi olla kova juttu aurinkokunnalle, mutta olisi silti merkityksetöntä koko maailmankaikkeuden huomioon ottaen." Tämän hän lausui tilanteessa, jolloin Kiina oli hyökännyt Taiwanille ja Yhdysvallat oli asevalmiudessa puolustamassa sitä!

Maon tie valtaan on uskomaton kertomus juonittelusta, opportunismista, lahjonnasta, kiristyksestä, valehtelusta, petoksista ja murhista. Vaikka Maon asema oli useaan otteeseen uhattuna ja hänen petollisuutensa tiedettiin, hän onnistui aina saamaan otteen vallassa olevista ihmisistä ja työntymään eteenpäin. Hänen kyvykkyytensä ilmeni pelkästään valtapelin pelaamisessa, kaikessa muussa hän onnistui vain toisten avulla.

Jung Chang ja Jon Halliday arvioivat, että kaikkiaan Mao oli vastuussa 70 miljoonan ihmisen murhaamisesta. 1900-luvun suuret tyranniti Hitler ja Stalin kalpenevat tässä suhteessa Maon rinnalla.

Suosittelen: ****

Sivun alkuun