|
59.35
Dreger, Alice Domurat: Hermaphrodites and the medical invention
of sex, 2003. Harvard University Press. 268 s.
Alice
Domurat Dreger on omien sanojensa mukaan lääketieteellinen
humanisti, kirjoittaja ja vaikuttaja, joka keskittyy sellaisten
potilaiden oikeuksien puolustamiseen, joilla on sosiaalisesti häiritsevä,
mutta ei välttämättä hoitoa vaativa syntymävamma
kuten epäselvä sukupuoli esimerkiksi on. Tässä
kirjassa hermafrodiitti-käsitteellä viitataan kaikkiin
epäselvän sukupuolen muotoihin. Nykyisin puhutaan intersukupuolisuudesta.
Lääketieteessä
jaotteluja on tehty 1800-luvulta lähtien ja nämä
yritykset saada kuriin tämä monimuotoinen ja monimutkainen
yhteiskunnallisestikin haastava ongelma kertovat myös suhtautumisesta
yksilöihin ja heidän oikeudestaan saada päättää,
missä sukupuolessa he haluavat elämänsä viettää.
Tämä oikeus ei todellakaan ole ollut itsestäänselvyys
vaan vielä 1950- ja 60-luvuilla lääkärit pitivät
oikeutenaan leikellä potilaita oman päänsä mukaan
niiden kriteereiden perusteella, joita pitivät oikeina. Kyseessä
olivat kuitenkin myös arvovalinnat eikä puhtaasti lääketieteellinen
totuus kuten asia on haluttu esittää.
Tähän
kirjaan on kerätty kuuluisia tapauskertomuksia Ranskasta ja
Englannista 1800- ja 1900-luvuilta. Se sisältää myös
dokumentteja ja kuvia, jotka ovat välillä ahdistavia.
Monien kohdalla syntymävamma merkitsi elinikäistä
kärsimystä, joka päättyi usein oman käden
kautta. Joskus lääkäreiden kiistat siitä, mikä
on potilaan oikea sukupuoli, olivat suorastaan huvittavia ja monesti
koko elämänsä naisena tai miehenä viettänyt
ihminen joutui vaihtamaan "puolta" hyvinkin nopeasti.
Lopussa
saavat intersukupuoliset itse puheenvuoron. He kertovat lähimenneisyyden
hoitovirheistä ja miten ne ovat vaikuttaneet heidän elämäänsä.
Lääketieteen ylilyönnit ja epäreflektiivisyys
näyttäytyvät selkeästi tämän vaikeasti
määriteltävissä olevan ilmiön yhteydessä.
Suosittelen:
****
Aiheesta
on julkaistu suomeksi myös romaani Jeffrey
Eugenideksen Middlesex 2003.
|