Viikon kirja

Viikko 11

30.01
Soininvaara, Osmo: Vauraus ja aika, 2007. Teos.

Miksi vaurauden tavoittelu olisi jalompaa kuin pyrkimys elää onnellisena?

Kansantajuista kansantaloustiedettä parhaimmillaan edustaa tämä kirja. Se jatkaa samoja teemoja kuin Pro Oeconomica -palkinnon saanut 1994 julkaistu Hyvinvointivaltion eloonjäämisoppi. Silloin laman keskellä julkaistussa teoksessa Soininvaara puhui voimakkaasti perustulon puolesta. Nyt aihe on noussut vaaliteemaksi ja sen toteutuminen on lähempänä kuin koskaan. Tämän kirjan keskeisenä aiheena on kuitenkin talouskasvu ja sen tarpeellisuus hyvinvoinnillemme.

Vaikka tiedotusvälineissä yhä uudelleen toistetaan mantraa "talouskasvu on välttämätöntä hyvinvointiyhteiskunnan rahoitukselle", Soininvaara väittää toisin:
Se, että julkisiin menoihin ja tulonsiirtoihin menee vuosi vuodelta enemmän rahaa, johtuu suurimmalta osaltaan taloudellisesta kasvusta. Tuottavuuden kasvaessa nousevat myös palkat. Melkein kaikki julkiset menot ovat sidoksissa palkkatasoon.

Työvoimapulaan hän ei myöskään usko. Hänen mukaansa työtä tehdään nyky-yhteiskunnassa niin paljon pelkän osallisuuden vuoksi, että siitä työvoimareservistä on mistä ottaa silloin, kun työvoimaa todella tarvitaan lisää. Tälläinen osallisuuden vuoksi työtä tekevä reservi on hänen mielestään ruoan tuotannossa, julkisella sektorilla ja markkinoinnissa.

Talouskasvun sijasta Soininvaaran mielestä ihmisten hyvinvoinnille paljon tärkeämpää olisi vapaa-ajan lisääntyminen. Kun tietty tulotaso on saavutettu, lisävaurastuminen ei lisää keskimääräistä onnellisuutta juuri lainkaan. Samoilla linjoilla on kirjassa lähteenä käytetty englantilaisen taloustieteilijän Richard Layardin Happiness - Lessons from a new science(2005), joka toivottavasti käännetään pian suomeksi.

Kirjan lopun johtopäätökset muistuttavat hämmästyttävästi Marxin kommunistista utopiaa:
Vapaa-ajan, kiireettömyyden ja kohtuullisen vaurauden yhdistelmä on loistelias mahdollisuus, joka meidän sukupolvellamme on - jos vain osaisimme siihen tarttua, emmekä liialla ahnehtimisella tuhoaisi kokonaisuudesta kiireettömyyttä.

Suosittelen: ****