|
84.2
Kaminer, Wladimir: Schönhauser Allee : villisika kylpyammeessa
ja muita kertomuksia, 2006. Sammakko. Suom. Vesa Suominen. Alkuteos:
Schönhauser Allee, 2003.
Itä-Eurooppalaisen
satiirin hengessä (vrt. Hasek, Capek, Mrozek
jne.) 1990-luvulla Moskovasta Berliiniin muuttanut kirjailija kuvaa
sekä vanhaa kotimaataan että uutta monikulttuurista ympäristöään
Prenzlauer Bergin kaupunginosassa (entistä Itä-Berliiniä).
Aluksi
venäjänjuutalainen Kaminer kirjoitti lehtiin ja juonsi
maahanmuuttajien radio-ohjelmaa. Kuuluisaksi hän tuli myös
Saksan rajojen ulkopuolella tarinakokoelmillaan Russendisko
(2000) ja Militärmusik (2001). Tarinat perustuvat radiopakinoihin
(saatavana myös cd-levyinä!) eivätkä kaikki
toimi kirjoitettuna yhtä hyvin, mutta parhaimmat jutut ovat
hykerryttävän hauskoja myös luettuina.
Kaminer
kertoilee elämän pikkusattumuksista, erilaisten kulttuurien
yhteentörmäyksistä ja oudoista tyypeistä hyväntuuliseen
lakoniseen tapaansa niin, että uskomattominkin juttu vaikuttaa
todenperäiseltä. Vietnamilaiset, turkkilaiset, venäläiset,
mongolit ja saksalaiset elävät elämäänsä
suloisessa sekasotkussa yhteisessä kulutustaivaassa.
Suosittelen:
***
|