vk. 50
Näkökulmia Karjalaan
Viime sotien jälkeen luovutetusta alueesta l. Suomen Karjalasta on puhuttu paljon viime vuosina ja yhä kiihtyvämpään tahtiin tänä syksynä. Myös julkaisujen määrässä tämä on näkynyt. Monelle ei kuitenkaan liene selvää, että Karjaloita on monia. On Vienan Karjala, joka ei ole koskaan Suomelle kuulunutkaan ja on myös Tverin Karjala paljon idempänä, jonne karjalaiset muuttivat 1660-luvulla, kun Ruotsi ja Venäjä jälleen kerran riitautuivat ja hävittivät Karjalaa ja Inkeriä.
84.2
Karjalaista aikaa : uuden karjalaisen kirjallisuuden antologia,
1999.
Tähän kirjaan on valittu näytteitä 80- ja 90-luvulla kirjoittaneiden suomalaisten kirjailijoiden teoksista. Se sisältää sekä proosaa että runoa. Kaikki katkelmat liittyvät jotenkin karjalaisuuteen tai Karjalaan, mutta kaikki kirjailijat eivät suinkaan ole syntyneet Karjalassa. Antologiaa on mielenkiintoista selata siinäkin mielessä, että siitä voi nähdä, kenellä nykykirjailijoistamme on siteitä sinne.
Suosittelen:***
82.2
Guro, Jelena: Taivaan pikkukamelit, 1999.
Tämä kirja sijaitsee luokituksensa mukaisesti runoissa, mutta oikeastaan runot ovat pikkutarinoita. Siinä on lisäksi noin 50 sivun mittainen osuus, joka on kirjailijan fiktiivistä päiväkirjaa vuosilta 1909-1912. Lopussa on perusteellinen osasto selityksineen ja jälkisanoineen. Suomennos on sujuva.
Jelena Guro eli vuosina 1877-1913. Hän kuului taiteilijaryhmään, jota tavallisesti kutsutaan nimellä venäläinen avantgarde ja joka vaikutti suuresti venäläiseen kirjallisuuteen vallankumouksen jälkeenkin. Hän oli pietarilaisen kenraalin tytär ja osittain ranskalaista emigranttisukua. Siksi on hieman yllättävää, miten voimakas luonnontunne hänen runoissaan vallitsee. Se on niin välitön ja intohimoinen, että välillä tulee mieleen toinen Kannaksella runoillut kirjailijatar Edith Södergran (1892-1923). Sattuman oikusta nämä kaksi on haudattu viereisiin pitäjiin, toinen Kanneljärven Raivolaan, toinen Uudellekirkolle.
Guro vietti kesät mielellään Kannaksella ja kiinnostui myös suomen kielestä. Hän on jopa kirjoittanut postuumisti julkaistun runon, jonka nimi on Finljandija. Guro kuuluu sellaiseen kirjallisuuden marginaaliin, jota ei omana aikanaan paljon julkaistu eikä arvostettu. Nyt hänet on kaivettu esiin arkistoista ja hänen teoksiaan julkaista myös käännöksinä.
Linkki: Edith Södergranin elämänvaiheista Pietarissa ja Kannaksella voi lukea kirjasta Kivalo, Erkki: Olen sylkenyt verta : sairauden varjostamaa elämää, 1995.
84.2
Panteleimon: Iloitse Karjalan maa, 1996.
Tässä Uuden Valamon piispa Panteleimon kuvaa ajanjaksoa 1913-14 piispa Kiprianin apulaisen isä Georgin näkökulmasta ja romaanin keinoin. Tämä Sortavalan piispa oli venäläistämisen symboli monille kansallismielisille (siis suomalaisille) ja häntä vihattiin. Kirjailija vie lukijan sisälle vieraaseen ajattelutapaan ja kulttuuriin. Hän on itse syntynyt vasta sodan jälkeen, mutta tuntee sekä venäläisen kulttuurin että suomalaisen niin hyvin, että riita karjalaisista sieluista vaikuttaa kuin itse koetulta.
Niin kuin yleensä taistelussa ei ole vain kahta osapuolta vaan monta eivätkä asiat ole niin yksinkertaisia kuin aluksi luulisi. Uskonnosta taistelevat sekä ortodoksiset suomalaismieliset, ortodoksiset venäläismieliset, luterilaiseen kansankirkkoon kuuluvat ja herätysliikkeisiin kuuluvat saarnamiehet. Kansassa sen sijaan elää vielä voimakkaana pakanuus ja luonnonusko. Taustalla ovat molemmin puolin poliittiset valtapyrkimykset. Kirjassa liikutaan koko Karjalan alueella Pietarista Kuolaan saakka ja siinä on myös alussa kartta, jossa käytetään vanhoja paikannimiä.
Suosittelen:***
49.22
Kolehmainen, Alfred: Savusauna Karjalassa, 1999.
Kolehmainen on pitkän linjan kansanperinteen tutkija, julkaisuja on 50-luvulta saakka. Rakennusalan Kustantajat RAK on nyt julkaissut tämän viehättävän pienen tutkielman saunojen rakentamisen ja saunakulttuurin historiasta. Se sisältää paljon yksityiskohtaisia piirroskuvia saunoista sekä Savossa että Karjalassa (myös Venäjän Karjalassa). Niitä on mielenkiintoista vertailla ja huomata, että lähes jokainen rakentaja on kehittänyt saunaan omanlaisiaan yksityiskohtia. Lopussa on lyhyet referaatit englanniksi, saksaksi ja venäjäksi, joten kirjaa voi käyttää hyvin apuna yritettäessä selvittää ulkomaalaisille, mikä on suomalainen sauna.
Suosittelen: ****
72.24
Koponen, Paavo: Karjalan kirkkokummut, 1999.
Sotien aikana hävitettiin Suomen Karjalasta siellä sijainneet monet upeat kirkkorakennukset. Tässä kirjassa käydään läpi kaikki paikkakunnat ja esitellään siellä sijainnut kirkko mahdollisimman tarkasti. Joitain kirkkorakennuksia on vielä pystyssä, mutta ne ovat lähinnä raunioita. Vanhojen kirkkojen paikkoja on mahdollisuuksien mukaan pyritty myös kunnostamaan ja merkitsemään jollain tavalla. Kuvamateriaali on varmasti erityisen mielenkiintoista niille, joilla vielä jotain muistoja on tuolta ajalta.
Suosittelen: ***
47.14
Taskinen, Juha: Laatokan seitsemän merta, 1998.
Luontokuvaaja on retkeillyt Laatokalla lähes koko 90-luvun eri vuodenaikoina ja tuloksena on tämä kirja. Se on yhtä paljon kuvaus Laatokan luonnosta kuin niistä ihmisistä jotka siellä nykyisin asustavat. Tekstiosuudet ovat melko lyhyitä eivätkä sisällä kovin paljon faktatietoa, mutta runollisissa tiivistyksissään ne antavat hyvän kuvan siitä, minkälaista elämä tuolla suurella järvellä nykyaikana on. Ja kuvat kertovat tietenkin enemmän kuin tuhannet sanat.
Laatokan tilavuus on neljä kertaa Suomen kaikkien järvien tilavuus, joten kyseessä on enemmän sisämeri kuin järvi (syvin kohta on 230 metriä). Useimmiten tekijän matkat suuntautuvat ensin Sortavalaan ja sieltä Valamoon. Kummassakin paikassa elämä tuntuu yhä vilkastuvan vuosien mittaan, mutta muualla on vielä neitseellisiä rantoja, jonne ihminen ei ole pahemmin jälkeä jättänyt. Siksi Laatokan kansallispuiston perustamishanke on hänen mielestään koko eurooppalaisen luonnonsuojelun tärkein yksittäinen hanke ja soveltuisi luontevasti jatkoksi Suomen ja Venäjän rajaseutuja seuraavaan Kalevalan kansallispuistohankkeeseen.
Suosittelen: ****