Viikko 45

99.139
Ligocka, Roma: Punatakkinen tyttö, 2001. Toim. Iris von Finckenstein. WSOY. Suom. Marja Kyrö. Alkuteos: Das Mädchen im roten Mantel, 2000.

Steven Spielbergin elokuvassa Schindlerin lista vilahtaa Krakovan ghetossa kuvatussa dokumenttiosuudessa pieni punatakkinen tyttö, joka teki Oscar Schindleriin lähtemättömän vaikutuksen ja todennäköisesti muutti hänen elämänsä suunnan ja samalla pelasti tuhansien juutalaisten hengen.

1994 Krakovassa esitettiin tuon elokuvan ensi-iltaa ja katsomossa istui Roma Ligocka (ennen sotaa Liebling!), joka tunnisti itsensä filmistä. Siitä alkoi matka vaiettuun ja unohdettuun menneisyyteen, joka kuitenkin oli ollut mukana naisen elämässä koko ajan painajaisten, selittämättömien itsesyytösten ja masennusten muodossa.

Krakovassa asui sodan alussa 60 000 juutalaista ja Krakovan hallintopiirissä n. 225 000. Sodasta selvisi hengissä vain 15 000 juutalaista. Roma Ligocka oli sodan alkaessa 1-vuotias ja 4-vuotiaana päästessään ghetosta nähnyt kaiken mahdollisen kauhun ja menettänyt elämässään tärkeimmän - isoäitinsä.

Pääsy ghetosta ei kuitenkaan tarkoittanut turvaa vaan piileskelyä oli vielä jatkettava sodan loppuun saakka. Sen jälkeen alkoi menetettyjen omaisten sureminen eikä ympäristön vihamielisyys ja kylmyys ainakaan auttanut siinä prosessissa. Roma selvisi serkkunsa Roman Polanskin elinvoiman ja äitinsä huolenpidon ansiosta jotenkuten, mutta arvet olivat liian syvät, jotta elämästä olisi koskaan voinut tulla normaalia.

Kauneutensa ja lahjakkuutensa avulla Roma menestyi ja eli nomadielämää Euroopassa ohjaajamiehensä kanssa, mutta tunsi itsensä koko ajan juurettomaksi, turvattomaksi ja masentuneeksi tietämättä syytä siihen. Lopulta muistot oli kuitenkin kohdattava ja paluu Krakovaan tuli mahdolliseksi rautaesiripun kadottua.

Suosittelen: ***

59.55
Ingvar, David H. : Kymmenet aivot, 2001. Like. Suom. Olli Mäkinen. Alkuteos: Tio hjärnor, 2000.

Eläkkeellä oleva lääketieteen professori leikittelee ajatuksella, kuinka poliitikkojen ja kirjailijoiden aivosairaudet ovat vaikuttaneet heidän käyttäytymiseensä ja historian kulkuun. Hän on hyvin tietoinen siitä, ettei neurologinen tarkastelutapa suinkaan selitä kaikkea, mutta tarjoaa kuitenkin mielenkiintoisen näkökulman. Samalla lukija saa kurkistaa suurmiesten ja heidän lääkäreidensä väliseen suhteeseen, joka monista tavanomaisista elämänkerroista puuttuu.

Erityisen kiinnostavalta tuntuu Maon henkilääkärin Li Zhisuin kirjoittama elämänkerta The private life of chairman Mao (1994), jota valitettavasti ei ole suomeksi saatavissa. Kirjassa on muutenkin hyvä lähdeluettelo, josta löytää lisää luettavaa kaikista käsitellyistä henkilöistä.

Aleksanter Suuri (356-323 eKr) tuhosi aivonsa liiallisella viininjuonnilla. Fjodor Dostojevskilla (1821-1881) oli paha epilepsia. Friedrich Nietzsche (1844-1900) kärsi vanhemmiten kupan aiheuttamasta dementiasta. Woodrow Wilson (1856-1924) sai useita aivohalvauksia, samoin Vladimir Lenin (1870-1924). Winston Churchill (1874-1965) kärsi myös aivoverenkierron häiriöistä. Adolf Hitler (1889-1945) käytti lääkkeitä väärin. Mao Zedong (1893-1976) sai useita sydänkohtauksia ja kärsi ALS-hermosairaudesta. Ernest Hemingway (1899-1961) tuhosi aivonsa juomalla ja John F. Kennedy (1917-1963) sairasti Addisonin tautia.

Suosittelen: ***