vk. 44
Islanti, Saagojen l. tarinoiden saari.
Pohjoismaista kirjastoviikkoa vietetään ensi viikolla. (Pirkkalan pääkirjastossa 8.11. klo 19.00!) Teemana ovat myytit ja tarinat ennen ja nyt. Tässä pohjustuksena hieman islantilaista tarinankerrontaperinnettä.
84.2
Thórarinn Eldjárn: Sininen torni, 1999
Like on julkaissut Tapio Koivukarin kääntämänä 1996 alkukielellä ilmestyneen historiallisen romaanin, joka kertoo 1600-luvulla eläneestä todellisesta henkilöstä Gudmur Andréssonista.Suomentajan esipuheessa kerrotaan, miten kirjailija käyttää vanhoista saagoista ja klassisesta kirjallisuudesta vaikutteita saanutta barokki-islantia. Varmasti vaikea tehtävä kääntäjälle!
Kirjan pääteemana on ihmisten välinen pahuus ja kateus ja toisaalta se, miten kirjoittamisen ja kirjallisuuden avulla jotkut sielut säilyvät vapaina ja hengissä vaikeimmissakin olosuhteissa. 1600-luvulla Islanti kuului Tanskalle ja kansaa sorrettiin mitä moninaisimmilla tavoilla. Oli voimassa erityinen Suuren tuomiokirjan säännös, jonka mukaan vain talolliset ja torpparit olivat oikeutettuja avioliittoon ja sitä kautta sukupuoliseen kanssakäymiseen. Tällä pyrittiin nimenomaan rajoittamaan väestönkasvua. Islannissa olikin tuolloin vain 50 000 asukasta. (tällä hetkellä n. 270 000)
Islannin köyhiä eivät suinkaan sortaneet vain vieraat valloittajat, vaan yhteiskunnassa vallitsi tiukka säätyjärjestys ja ylemmät säädyt tekivät kaikkensa, jotta mitään luokkanousua ei koskaan tapahtuisi. Ehkä juuri tästä syystä vanhat sankarirunot ja tarinat sekä kertomukset noidista ja haltijoista säilyivät niin elävinä kansan keskuudessa, joka näin koetti hakea lohdutusta vaikeaan elämäänsä. Kirjassa kerrotaan juuri tästä kansan elämästa, mutta myös sivistyneistöstä l. papistosta. Yksi tärkeä interteksti on Grettirin saaga, jota Antti Tuuri suomentaa parhaillaan.
Suosittelen: ****
Lisää lukemista Islannista:
Halldor Laxness: Islannin kello, 1949 (alkuteos 1943-46)
Tämä historiallinen romaani sijoittuu hieman myöhemmäksi kuin Thórarinnin Sininen torni. Siinä kerrotaan oikeudenkäynnistä jota kuvataan asiakirjoissa ja eräs henkilöistä on Arni Magnússon (1663-1730), joka lahjoitti valtavan käsikirjoituskokoelman Islannista Kööpenhaminan yliopistolle (Arnamagnaeanska samling). Merkittävää kyllä Laxness ei pidä kyseistä henkilöä kirjassaan edes kunnolla islantilaisena ja voin hyvin kuvitella miksi. Herrat kulkevat kammottavissa oloissa elävän kansan parissa ja hopealantilla ostavat korvaamattoman arvokkaita nahanpalasia, joita ihmiset köyhyydessään käyttävät kenkiensä tai vaatteidensa paikkuuseen.
Einar Már Gudmunsson: Kaikkeuden enkelit, Pyöreän portaikon ritarit, Jalanjäljet taivaalla (1995,-96,-99)
Kuvaa lähimenneisyyttä romaaneissaan liittäen mukaan omaelämänkerrallisia elementtejä. Sann diktning, hän kutsuu sitä itse käyttäen hyväkseen saagakerronnan perinnettä taidokkaasti. Vaikeinkaan aihe ei ole hänelle vieras, mutta aina mukana on myös runollisuutta ja omalaatuista huumoria vähentämässä elämän raadollisuuden pakahduttavuutta. Romaanit sisältävät kuvauksia sekä hyvin voimakkaista että hyvin heikoista ihmisistä, mutta näin ulkopuolisena he kaikki näyttäytyvät jotenkin myyttisen herooisina. Einar Már Gudmunsson on myös runoilija, joka kirjoittaa hypnoottisen rytmillisiä proosarunoja.
Einar Kárasson: Reykjavik-trilogia: Pirunsaari, Kultasaari, Luvattu maa (1990, 91,92).
Kertoo parakkikylästä Reykjavikin laitamilla 60-luvulla. Vastustamattomia tyyppejä ja hurmaavan lämmintä huumoria.
Sukutarina ja sankaritarina Islannin lähihistoriasta. Jälleen vähäväkisiä ihmisiä kuvataan lempeän humoristisesti.
99.1
Pohjoismaisia taiteilijakoteja, 1999.
Tämä kuvateos esittelee Islannista mm. Snorri Sturlusonin ja Haldór Laxnessin asuinpaikat. Samalla saamme mielenkiintoista taustatietoa näiden kahden merkittävän pohjoismaisen sanataiteilijan elämästä.
43.4
Naess, Anne Ragnhild: Islantikirja, 1999.
Tässä ohuessa (vain 45 s.!) tietokirjassa on perustiedot Islannista, sen maasta, kansasta, kulttuurista ja historiasta esitetty selkeästi ja hauskasti, lopussa on vielä faktatietoa Islannista tiivistetyssä muodossa. Kerrotaan mm. kuinka korvaamattoman arvokkaita käsikirjoituksia säilytetään Reykjavíkin yliopiston kellarissa tai mikä on islanninhevosten alkuperä.
Suomen ja Islannin välinen kulttuurivaihto on ollut yleensä melko vilkasta ja siksi tämä kirja tulee todella tarpeeseen. Esimerkiksi saagojen kohdalla mainitaan se osuus, joka suomalaisilla yleensä on näissä kuningastarinoissa: he ovat kovia loitsimaan ja sotimaan. Muuta kirjallista tietoa lukuun ottamatta Kalevalaa meillä ei oikeastaan menneisyydestämme olekaan näiltä vuosisadoilta.
1100-1200-luvuilla Islannissa vallitsi innostus muinaisrunoja kohtaan ja tällöin 800-luvulta alkaen ja ehkä varhemminkin sepitetyt runot ja kertomukset saivat kirjallisen muodon. Yleensä ne merkittiin muistiin vasikannahalle l. pergamentille. Muistiinmerkitsijöinä olivat enimmäkseen munkit. 1600-luvulla alkoi uusi renessanssi ja silloin käsikirjoituksia kerättiin talteen. Muinaisrunot kertovat Islannin asuttamisen ajasta 870 eteenpäin, mutta niissä on hyvinkin vanhoja muistumia aina muinaisgermaaniselta ajalta asti.
Suomennettuja muinaisislantilaisia saagoja, runoja ja muita kuningastarinoita:
84.2
Lohilaaksolaisten saaga, 1967. (suom. Jyrki Mäntylä)
Kertomus alkaa Harald Kaunotukan (872) vallan kasvun aiheuttamasta paineesta Norjan vuonokuninkaiden keskuudessa. Kettill Lattanenä lähtee koko sukunsa kanssa matkalle, osa menee suoraan Islantiin ja Kettill itse ensin Skotlantiin, josta ottaa heti haltuunsa puolet! Skotit kuitenkin ajavat Kettillin perilliset pois ja he menevät Islantiin. Sieltä he tekevät kauppa- ja ryöstöretkiään Norjaan, Tanskaan ja Irlantiin. Kristinuskon käyvät hakemassa Norjasta serkukset ja kasvinkumppanit Kjartan ja Bolli. Totta kai he riitaantuvat ja Bolli tappaa Kjartanin. Siitä syntyy verikoston kehä, joka jatkuu sukupolvesta toiseen.
81.2
Veriveljien saaga ja Viininmaan saaga, 1971. (suom. Jyrki Mäntylä)
Veriveljien saaga on eräs vanhimmista tallennetuista saagoista, kirjoitettu viimeistään 1210-luvulla ja tapahtuu 990-1030. Viininmaan saaga on myöhäisempi ja tapahtuu 950-1020. Näissä saagoissa kerrotaan Grönlannin asuttamisesta ja matkoista sieltä länteen aina Kanadaan asti.
81.2
Saagat, 1987. (suom. Jyrki Mäntylä)
Edelliset saagat uutena painoksena Otavan kirjasarjan aloitusosassa.
84.2
Egillin, Kalju-Grímrinpojan saaga, 1984. (suom. Antti Tuuri)
Egillin (910-990) tiedetään itse olleen runouden taitaja ja saaga sisältää n. 30 hänen sepittämäänsä runoa. Kalju-Grímri oli Islannin ensimmäisten asuttajien joukossa Haraldr Kaunotukan hallitessa Norjaa. Egillistä kerrotaan, että hän oli lapsena kovin ruma ja kolmivuotiaana seitsenvuotiaan kokoinen. Myöhemmin hän käy viikinkiretkillä (l. ryöstöretkillä) aina Saksinmaalla saakka.
84.2
Poltetun Njállin saaga, 1996. (suom.
Antti Tuuri)
Kirjoitettu luultavasti 1275-1290 paikkeilla. Tapahtumat alkavat Haraldr Harmaaturkin ajasta (Kaunotukan pojanpoika) ja se kertoo kahdesta sankarista Gunnarrista ja Njállista.
81.1
Eddan sankarirunot, 1980. (suom. Aale Tynni)
Codex Regius Nro 2365 on Edda-runojen tärkein käsikirjoitus. Se löydettiin 1643 ja toimitettiin Kööpenhaminan kuninkaallisiin kokoelmiin, josta se myöhemmin palautettiin Islantiin. Erotukseksi Snorri Sturlussonin proosa-Eddasta (ei ole suomennettu!), tätä 1200-luvulla kirjoitettua käsikirjoitusta kutsutaan myös runo-Eddaksi. Edda-sanan alkuperä ei ole selvä, sen on sanottu tarkoittavan järkeä tai runoutta, mutta se voidaan myös johtaa paikkaan nimeltä Oddi.
Sankarirunojen suuri sankari on Sigurdr, joka lienee elänyt 500-luvulla (vrt. saks. Niebelungein laulu) kansainvaellusten aikaan. Taustalla ovat Attila-hunnin valloitusretket saksien, frankkien ja burgundien maille. Nämä tarinat ovat runomuotoisia ja tapahtuvat historiassa paljon aikaisemmin ja aivan toisilla seuduilla kuin saagat.
81.4
Eddan jumalrunot, 1982. (suom. Aale Tynni)
Tämä kirja sisältää jumarunot, jotka sisältyvät Codex Regius Nro 2365:een sekä mm. Arnamagnaean Codex Nro 748 runot. Näissä runoissa kerrotaan pohjoisen mytologian jumalista ja ne ovat korvaamattoman arvokkaita siksi, että germaaniselta alueelta ei ole löydetty mitään muinaisista jumalista kertovia runoja. Tässä selostetaan maailman ja ihmisten luominen sekä kuvataan jumalat Odinn, Thorr, Freyr, Frigg, ja Freya.
Snorri Sturlusson: Norjan kuningassaagat 1, 2 ja 3, 1960. (suom. Aale Tynni)
Snorri Sturlusson (1178-1241) eli lapsuutensa ja nuoruutensa Saermundr Viisaan (1055-1133), Islannin historiankirjoituksen isän, talossa Oddissa. Kerrotaan, että hän ensimmäisenä olisi koonnut Edda-runot ja kirjoittanut Norjan kuninkaiden historian. Sieltä Snorri sai aineksia elämäntyöhönsä Proosa-Eddaan, joka on mytologian ja runouden oppikirja ja Norjan kuningassaagoihin. Nämä ovat pääasiassa proosamuotoinen kertomus Norjan kuninkaista kautta aikojen kuningas Magnus Erlinginpoikaan ja vuoteen 1177. Alku on myyttinen ja Odin on ensimmäinen lainsäätäjä. Kertomuksen edetessä se alkaa yhä enemmän muistuttaa historiallista romaania. Siinä mainitaan myös Ruija, Bjarmia ja lappalaiset, jotka hallitsevat taikutta ja loitsutaitoa. Itse Harald Kaunotukka joutui lappalaisnaisen noitumaksi. Kerrotaan myös kuinka Olavi Pyhä (995-1030) purjehtii Suomeen ja väki pakenee metsiin. Suomalaiset nostattavat loitsuillaan rajuilman ja seuraavat maitse kuninkaan laivaa. Runossa kerrotaan kuinka joku sankari soti suomalaisten kanssa. Olisiko se ollut itse vaka vanha Väinämöinen?