viikko 44

84.2
Dörrie, Doris: Mitäs nyt tehdään?, 2001. Tammi. Suom. Helen Taavila. Alkuteos: Was machen wir jetzt?, 1999.

Eurooppalaisia menestyselokuvia ohjannut Doris Dörrie (Kukaan ei rakasta minua) on kirjoittanut ensimmäisen romaaninsa ja se on saatu suomennetuksi heti tuoreeltaan. Toki Dörrie on kirjoittanut aikaisemminkin - paitsi elokuviensa käsikirjoituksia myös novellikokoelmia. Romaanin luettuaan ei voi olla ajattelematta, millainen se olisi elokuvana. Dörrie on jo ohjannut sen pohjalta elokuvan Erleuchterung garantiert, joka toivottavasti saadaan nähdä pian myös Suomessa.

Romaani kertoo keski-ikäisestä ruokabisneksellä menestyneestä Fredistä, joka on joutunut avioliitossaan, urallaan ja suhteessaan ainoaan tyttäreensä kriisiin, jota voisi kuvailla yhdellä sanalla: banaali. Silti tämän kautta kuvataan modernia eurooppalaista elämänmenoa humoristisesti ja lämmöllä. Resepti on ihmeellinen: Dörrie eläytyy kyynisen ja tarmottoman miehen sielunelämään niin täysillä, että se pakostikin alkaa saada painokkuutta ja arvokkuutta.

Ihmeelliset sattumukset kuljettavat miestä ja muita henkilöitä (henkilögalleria on rikas ja kansallisuuksien kuvailu herkullista!) mutkallisia teitä kohti jonkinlaista, vaikkakaan ei lopullista valaistumista. Tärkeä osuus on etelä-ranskalaisen buddhalaisluostarin vaikutuksella, mutta Fredin tajunnanvirran välityksellä kuvattuna munkit ja nunnat saavat oman osansa ironiasta. Dörrie lienee kuitenkin itse tutustunut buddhalaisuuteen melko syvällisesti, koska kiittää teoksensa alussa Sogyal Rinpochéa, joka on kansainvälisen Rigpa-liikkeen perustajahahmo.

Suosittelen: ****

99.1
Erkkilä, Veikko: Uskottiin aina parempaan, 2001. WSOY.

Kemijärveltä kotoisin oleva pohjois-suomalainen toimittaja Veikko Erkkilä on pitkän linjan Neuvostoliiton ja Venäjän kävijä. Edellinen häneltä ilmestynyt, valtakunnanpolitiikkaankin vaikuttanut kirja, Vaiettu sota (1998) kertoo partisaanien tekemistä siviilien joukkomurhista Itä-Lapissa. Tätä kirjaansa varten hän on haastatellut suomalaissyntyisiä ihmisiä Kuolassa ja Vienan Karjalassa ja seurannut heidän ja heidän sukujensa vaiheita paluumuuttajina Suomessa tai Venäjän suurissa kaupungeissa.

Erkkilä kuvaa nimenomaan ihmiskohtaloita ja kiinnostuksen kohteena on erityisesti suomalaisen ja venäläisen luonteen eroavuus. Vaikuttavimpana kirjasta jää kuitenkin mieleen se voimakas kotiseuturakkaus, joka syntyy vieraaseen maahan muuttaneille ihmisille, kun he elävät ankaran luonnon keskellä lähes luontaistaloudessa.

Suosittelen: ***