vk. 42
L' America
84.5
Ellroy, James: American tabloid
Kyseinen teos ilmestyi Yhdysvalloissa jo v. 1996 ja tänä syksynä siitä saatiin suomennos Likeltä nimellä Amerikan tabloidi. Kirja kannattaa lukea kyllä alkukielellä, jos jaksaa, sillä se on kielellisesti aivan hengästyttävän täynnä amerikanismeja. Se kuvaa ajanjaksoa 1958-1963 ja päättyy päivään, jolloin John F. Kennedy murhattiin.
Tämä on todellinen dokumenttiromaani. Jokainen tapahtuma on kirjattu päivän tarkkuudella ja tekijä on käyttänyt ilmeisesti hyväkseen FBI:n arkistoja ja runsasta Hoover- ja Kennedy-kirjallisuutta.Yksi kirjan keskeisistä taustahahmoista on legendaarinen Howard Hughes. Päähenkilöt ovat enemmän tai vähemmän rikollisia "agentteja", jotka touhuavat milloin kenekin laskuun. Tuskin amerikkalainen yhteiskunta on koskaan esittäytynyt yhtä mädännäisenä kuin tässä romaanissa, koska kyseessä on kuitenkin Yhdysvaltojen kulta-aika, jolloin monet kansalaiset uskoivat vielä poliitikkojen aatteisiin.
Suosittelen: ****
Linkkejä:
Ellis, Bret Easton: Amerikan psyko, 1993.
Läheisin rinnakkaisteos, mikä ilmenee jo kirjan nimestä. Ihmiset ovat yhtä kyllästyneitä, väkivaltaisia ja psykopaattisia kuin Ellroyn kirjassa. Tämä kirja kuvaa kiihkeintä nousukautta 80-luvun lopussa, jolloin nuoriso alkoi ajatella historiasta ja politiikasta kyynisemmin kuin koskaan.
84.5
Ellis, Bret Easton: Glamorama.
Ilmestyi 1998 USA:ssa ja käännös tulee tänä syksynä Tammelta. Jatkaa Amerikan Psykon linjoilla pitkine listoineen tuotemerkkejä, kuuluisuuksia, ruokalajeja jne. Päähenkilö on kuitenkin huomattavasti "sympaattisempi" kuin Psykossa. 27-vuotias miesmalli haparoi New Yorkin pintajengissä 90-luvun lopulla, joutuu hankaluuksiin ja sitä kautta matkalle Eurooppaan, jossa omituinen terroristijengi kiristää häneltä palveluksia ja räjäyttelee ravintoloita ja lentokoneita.
99.13
Summers, Anthony: J.Edgar Hoover : FBI:n päällikön salainen
elämä, 1994.
Perusteellinen teos Hooverista. Summers käsittelee aihetta rohkean subjektiivisesti ja sen ansiosta kirjaa lukee kuin jännitysromaania. Yksityiskohdat on kuitenkin hyvin dokumentoitu ja tekijä on siinä mielessä puolueeton, että ei esitä Hooverin pahimpia vastustajia Kennedyn veljeksiä mitenkään sen hyveellisempinä. Tekijällä on mielenkiintoinen teoria, jonka mukaan Hooverin vastenmielisyys Martin Luther Kingiä ja yleensä arfo-amerikkalaisia kohtaan olisi johtunut siitä, että hänellä olisi itsellään ollut kyseisen rotuisia ihmisiä esivanhempiensa joukossa. Tämä teoria johtaa meidät seuraavaan kirjaan, joka kuvaa yhden yksittäisen suvun sukututkimuksen perusteella sitä amerikkalaisen yhteiskunnan tosiseikkaa, joka on ollut pitkään tabu: mustat ja valkoiset suvut ovat sekoittuneet toisiinsa jo orjuuden ajoilta lähtien.
99.1
Ball, Edward: Vereen kirjoitettu : plantaasin orjat ja isännät,
1999
Kirjoittaja seuraa sukunsa tarinaa 1600-luvun Englannista ja Carolinasta nykypäivän New Yorkiin. Samalla hän jäljittää myös perheen omistamien orjasukujen tarinaa ja menee tutustumaan orjakaupan lähteisiin Länsi-Afrikkaan ja Sierra Leoneen. Siellä hän tapaa myös niiden sukujen jälkeläisiä, jota rikastuivat myymällä orjia Amerikkaan. Orjakauppa rikastutti siis sekä myyjiä että ostajia, mikä ei aina ole ollut tiedossa! Kysynnän ja tarjonnan lait pätivät siis tässäkin kauhistusta herättäneessä kaupan muodossa.
Kirjan mukaan oli todella yleistä, että valkoisten miesten ja mustien naisten välillä oli sukupuolisuhteista ja näistä suhteista syntyi myös lapsia, jotka saattoivat saada ihmisarvon yhteiskunnassa. Monet heistä pääsivät kotiorjiksi ja jotkut jopa vapautettiin jo 1700-luvulla. Värillisen lapsen saanut valkoinen nainen olisi tietenkin asetettu syytteeseen.
Jim Morrisonin bändikaveri kertoo
78.8911
Manzarek, Ray: Light My Fire : matkani Doorsin kanssa
Jim Morrisonista on ilmestynyt hänen kuolemansa jälkeen (1971) lukuisia kirjoja ja viisi vuotta sitten tehty elämänkertaelokuva The Doors saavutti aikamoisen suosion. Ray Manzarek on kuitenkin se henkilö, joka teki useimpiin yhtyeen kappaleisiin musiikin (sävelen ja sovitukset). Vaikka kirjaa on markkinoitu varsinaisena juorugalleriana ja paljastuskirjana, se ei sitä suinkaan etupäässä ole.
Se on Manzarekin omaelämänkerta ja sisältää uskomattoman määrän yksityiskohtaista tietoa siitä, miten jokainen kappaleista on syntynyt, miten se ja se soundi tai riffi on kehitetty siihen ja siihen biisiin. Manzarekilla muisti pelaa, vaikka hän on jo kuudenkymmenen. Ainakaan hänen aivojaan psykedeeliset aineet eivät ole pahemmin tuhonneet eikä hän ole luopunut idealismistaan.
Ylipäätänsä koko porukka jopa Jim mukaan lukien on 60-luvulla ollut melko kunnollista ja jopa urheilullista opiskelijanuorisoa. Manzarek moittiikin kirjassaan kovasti sitä skandaalinkäryistä kuvaa, joka heistä ja erityisesti Jimistä on muovattu Stonen elokuvan perusteella. Mielenkiintoiseksi ajankuvaksi kirjan tekee se, että hän luettelee kaikki ne kirjat, elokuvat, levyt, näytelmät, konsertit, joita samanmieliset l. taiteellisesti kunnianhimoiset nuoret siihen aikaan kuluttivat. Valitettavasti kirjassa ei ole hakemistoa.
Suosittelen: ***