Kirjauutuuksia

Viikko 31

47.1
Konttinen, Jussi: Sankarimatkailijan Arkangeli, 2005. Like.

Solovetskin luostarisaari Vienanmerellä on noussut viime vuosina suomalaisten suosikkimatkakohteeksi Luoteis-Venäjällä. Arkangelin kaupunki, jossa on enemmän asukkaita kuin Tampereella ja jolla on uskomattoman mielenkiintoinen historia ja vilkas kulttuurielämä, on jäänyt paljon tuntemattomammaksi. Arkangeli on koko Arkangelin alueen hallinnollinen keskus. Koko alue on suurempi kuin Ranska ja se ulottuu Karjalan tasavallasta aina Nenetsiaan ja Novaja Zemljaan asti.

Kirjoittaja on kolunnut lähes jokaisen kolkan tästä uskomattomia nähtävyyksiä sisältävästä alueesta: lukematon määrä vanhoja kirkkoja (sekä puusta että kivestä rakennettuja), idyllisiä kyliä, avaruuskeskus, ydinsukellusvenetelakoita, timanttikaivoksia, luolia, koskia, loputonta ikimetsää, puutonta tundraa, vankileirejä, betonibunkkereita, lintuparatiiseja ja hylkeiden helvetti.

Alueen vaikeakulkuisuus ei jää epäselväksi. Metsässä kuljetaan omituisilla telaketjuajoneuvoilla ja moneen paikkaan pääsee vain hiihtämällä tai lentämällä. Siksi onkin niin mielenkiintoista seurata nojatuolimatkailijana kirjoittajan kintereillä. Omatoimimatkaajalta vaaditaan uskomatonta sitkeyttä ja sopeutumiskykyä sekä tietysti rohkeutta.

Kirjan kuvitus on mustavalkoinen ja se sisältää muutamia ylimalkaisia karttoja. Tarkempia karttoja (1:200 000) on saatavissa useimmista alueista Arkangelin retkeily- ja kirjakaupoista, mutta ei Mezenin ja Nenetsian alueista. Karttoja on toki tehty, mutta vain sotilaskäyttöön. Siksi tarvitaan yleensä aina paikallinen opas.

Kirja sisältää paljon tietoa alueen historiasta, kulttuurista, talouselämästä ja ympäristökysymyksistä.

Suosittelen: ****

Vihje: Myös sankarimatkailijan opas Vienan Karjalaan on julkaistu 1999.

42
Kuninkaantieltä kerrottua : matkailijoiden kuvauksia 1700-luvulta. SKS. Toim. Pekka Kilpinen.

Kuninkaantie on Suomen etelärannikolla kulkeva Turun ja Viipurin yhdistänyt tie, joka on saanut nimensä Kustaa III:n valtakaudellaan 1700-luvun lopussa tekemistä matkoista (yhteensä kuusi!). Aikaisemmin tietä kutsuttiin milloin Suureksi Rantatieksi, Suureksi maantieksi tai Aliseksi Viipurin tieksi.

Sen merkitys oli suurimmillaan 1700-luvulla, jolloin valtakunnan itäraja siirtyi vähitellen yhä lännemmäs ja tie toimi strategisena kulkuväylänä. Siksi kirjaan on valittu kuvauksia ainoastaan 1700-luvulta. Kirjoittajina on tutkijoita, hengen miehiä, sotilashenkilöitä ja matkakirjailijoita Ruotsista, Englannista ja Tsekkoslovakiasta. Osa kirjoituksista on julkaistu aiemmin toisissa yhteyksissä suomeksi, mutta yhteen koottuna nämä kirjoituksen muodostavat mielenkiintoisen jatkumon.

Kirjan rakenne seuraa tien kulkua Turusta Viipuriin eri kirjoittajien tekstissä. Viipuri oli siis vuodesta 1710 lähtien Venäjälle kuuluva kaupunki. 1743 Ahvenkoskesta Kymijoella tuli Ruotsin ja Venäjän välinen rajanylityspaikka. Haminakin menetettiin tuolloin venäläisille. Mielenkiintoista onkin seurata eri kirjoittajien kuvauksia 1700-luvun kuluessa suomalaisen rahvaan elosta yhä venäläistyvässä maassa.

Kaikkien kirjoittajien mielestä suomalaiset ovat puhdasta, rehellistä ja vieraanvaraista kansaa, venäläiset taas tämän vastakohtia. Huvittavin on Nils Broocmanin kuvaus kauppias Beusmannin vaikeuksista raparperin maastaviennin vuoksi Haminassa. Venäjällä saa kyseisestä rikoksesta kuolemanrangaistuksen!

Suosittelen: ***

Kuninkaantiestä on olemassa paljon hyvää tietokirjallisuutta ja vanhoja karttoja. Gardbergin Kuninkaantie Turusta Viipuriin, 1991 on hyvä yleistajuinen kuvateos. 1700-luvun arkielämää Turussa kuvaa ainutlaatuisesti Petter Schäfferin päiväkirja vuosilta 1707-1714.