vk. 23
Avaruusooppera ihmisen ja koneen tulevaisuudesta
84.2
Dan Simmons: Hyperion, 1998.
Hyperionin tuho, 1998.
Endymion, 1999.
Tässä on lukupaketti, jossa riittää lukemista vaikka koko kesäksi. (sivuja on yhteensä n. 1800!) Mielenkiintokin pysyy yllä, vaikka joissain kohdin on hiukan liikaa toistoa ja tyhjäkäyntiä, mutta ne kohdat voi huoletta harpata yli, sillä perusjuonessa kyllä pysyy kärryillä.
Tämä julma avaruusooppera tapahtuu tulevaisuudessa kaukana linnunradalla kun ihminen on toiminnallaan tuhonnut maan ja levittäytynyt yhä uusille tähdille. Ensimmäisessä osassa historia on jälleen kerran tullut käännekohtaan ja tässä tapauksessa on vaakalaudalla koko Hegemonia l. ihmisten muodostama puolustusliitto, joka on levittäytynyt kaikkiin tunnettuihin maailmoihin. Vastassa ovat hyljityt, ihmisten jälkeläiset, jotka ovat valinneen osakseen ikuisen vaeltamisen avaruudessa sen sijaan että asettautuisivat jollekin planeetalle. Tärkeä tekijä on myös taustalla toimiva TekoÄly l. Core, joka ajaa omia intressejään sovussa ihmisten kanssa vain niin kauan kuin se heille sopii.
Seitsemän pyhiinvaeltajan joukko matkustaa Hyperion-nimiselle planeetalle, koska siellä on alkanut tapahtua jotain sellaista, mitä kukaan ei ole voinut ennakoida, ei edes kaiken ennustamiseen pystyvä TekoÄly. Eräänlainen paholaisen ruumiillistuma nimeltä Lepinkäinen on ilmestynyt tulevaisuudesta aikahaudoille, joissa aika kulkee taaksepäin. Kaikkien pyhiinvaeltajien elämänkohtaloihin aikahaudat ja Lepinkäinen ovat vaikuttaneet merkittävällä tavalla ja siksi heidän on palattava Hyperioniin riehuvan sodan keskellä ja yritettävä ratkaista arvoitusta: mitä ihmiskunnalle tulevaisuudessa tapahtuu?
Trilogian ensimmäinen osa on rakennettu tavalla, joka tuo mieleen Canterburyn tarinat. Kehyskertomus ja erilliset 6 elämäntarinaa muodostavat kokonaisuuden, josta jo jonkin verran käy selville, kuka tai mikä Lepinkäinen on ja millaisiksi ihmiskunta ja sen elinolot ovat muuttuneet n. 1000 vuodessa. Tapahtumat ehtivät kirjan loppuun mennessä tuskin alkaa vaikka siinä on n. 600 sivua.
Seuraavassa osassa päähenkilönä on 1800-luvulla eläneen runoilija Keatsin "kaksoispersoona", joka seuraa tapahtumia Hyperionissa ja muualla Verkossa uniensa ja näkyjensä kautta. Seitsemän pyhiinvaeltajan matkan tarkoitus täyttyy, mutta samalla koko ihmiskunnan muodostama Verkko tuhoutuu eikä enää ole mahdollista pitää yhteyttä maailmojen valillä.
Viimeisessä osassa katolinen kirkko l. Pax on ottanut hallintaansa tuhon jälkeen 300 vuodessa koko tunnetun maailman ja kaikki jäljellä olevat tekniset resurssit julistaen samalla tekopyhästi kaiken tekoälyynkin viittaavan jumalanpilkaksi. Heillä on käytössään Lepinkäisen luolasta löydetty ylösnousemusmenetelmä l. "ristinmuotoiset" loiset, jotka ihmiseen istutettuina tekevät mahdolliseksi herättää kuolleet henkiin. (Kyseinen sakramentti on erittäin tehokas käännytyskeino!) Tulevaisuudesta tulee jumalallinen hahmo Aenea, jonka mahdollinen vaikutus historian kulkuun on valtaapitävien tiedossa. He yrittävät tehdä "vapahtajan" vaikutuksen tyhjäksi tuhoamalla tämän. Tästä takaa-ajosta ja taistelusta kertoo trilogian viimeinen osa.
Parasta antia tässä scifitrilogiassa on sen filosofinen ja teologinen pohdinta: mikä on jumala, mitä on älykkyys ja mitä on inhimillisyys, mitä on hyvä ja paha? Nämä ovat ikuisia kysymyksiä, jotka saavat siivet alleen, kun aika ja paikka suhteellistetaan.
Suosittelen: ****