Viikko 7

14.45
Roudinesco, Elisabeth: Miksi psykoanalyysiä yhä tarvitaan?, 2000. Alkuteos: Pourquoi la psychanalyse?, 1999.

Tämä Kaisa Siveniuksen suomentama, Gaudeamuksen julkaisema ja Claes Anderssonin alkusanoilla varustettu teos on lyhyt, mutta melkoisen kattava puheenvuoro siinä keskustelussa, jossa psykoanalyysiä arvostellaan ankarasti ja ihmisten henkiset kärsimykset pyritään parantamaan kemiallisin ainein tai yksinkertaisesti mitätöimällä subjektin kokemus ja ihmisarvo tuottamattomana yhteiskunnan "hylkiönä". Roudinescon mukaan ihmisen ajattelua ei voida koskaan palauttaa hermosoluihin tai kemiallisiin eritteisiin. Psykoanalyysin arvokkain anti kaikelle terapeuttiselle työskentelylle on ollut dialogin ja transferenssin korostaminen, näin toteaa Claes Andersson alkusanoissaan. Ihmisen subjektiuden kaventaminen tai sen kieltäminen johtaa mekanistiseen ja "konemaiseen" käsitykseen yksilöstä.

Kirjan ensimmäisessä luvussa käsitellään psyykkisen kärsimyksen ilmenemisen yhteiskunnallista muutosprosessia hysteriasta ja neurooseista masennukseen ja yleiseen uupumukseen. Kirjoittajan mukaan tämä johtuu siitä, että 1900-luvun lopun demokraattiset yhteiskunnat eivät aseta enää samanlaisia normatiivisia esteitä subjektin muodostumiselle kuin sata vuotta sitten, mutta toisaalta eivät kykene antamaan heille keinoja käsitellä tiedostamattomia ristiriitojaan. Kemiallisten lääkkeiden ja DSM-tautiluokituksen käyttö ovat onnistuneet erottamaan toisistaan psykiatrian ja psykoanalyysin. Tämän jälkeen on seurannut räjähdysmäinen psykoterapian erilaisten koulukuntien lisääntyminen, jotka välttelevät kolmea freudilaista peruskäsitystä: tiedostamatonta, seksuaalisuutta ja transferenssia. Näitä vastaan ne asettavat aivoihin tai biologiaan perustuvan automaattisen alitajunnan, sukupuolieron kulttuuriteorian ja suggestiopohjaisen terapiasuhteen.

Toisessa luvussa käsitellään kuuluisaa Freudin viettelyteoriaa ja Massonin 1984 julkaistua teosta Freud ja totuus, josta lähtien Freudin opin ja hänen itsensä repiminen kappaileiksi toden teolla alkoi. Kirjoittajan mukaan viettelyteoriasta on olemassa freudilaisten ja freudilaisuuden vastustajien keskuudessa kolme muunnelmaa. Puhdasoppiset freudilaiset korostavat todellisten viettelytapausten sijasta fantasmaa liiallisuuteen asti. Toista muunnelmaa edustavat yhtäältä vapaan seksin ja toisaalta puritaanien edustajat, jotka kieltävät fantasman olemassaolon kokonaan, jolloin kaikki psyykkiset häiriöt pyritään palauttamaan todellisuudessa koettuun traumaan tai vaihtoehtoisesti väärinkäyttöä pidetään opintienä nautintoon. Kirjoittajan mukaan ainoa järkevä suhtautumistapa on kolmas, jossa hyväksytään sekä fantasman että sukupuoliseen väärinkäyttöön liittyvän trauman olemassaolo. Fantasmatason kieltäminen saattaa aiheuttaa subjektille yhtä pahan vamman kuin todellisen väärinkäytetyksi joutumisen kieltäminen.

Kolmas luku sisältää psykoanalyysin tulevaisuuden pohdintaa ja sen omien instituutioiden muodostumisen historiaa sekä kritiikkiä.

Suosittelen: ****

59.5622
Drewermann, Eugen: Psykoanalyysi ja moraaliteoria, 2000.

Tämä myös Gaudeamuksen julkaisema kirja on lyhennellen suomennettu kolmesta 80-luvulla ilmestyneestä teoksesta: Angst und Schuld, Wege und Umwege der Liebe ja An Grenzen des Lebens. Suomentaja psykiatri Juhani Rekola on esipuheessaan lyhyesti selvittänyt valintojensa perustaa ja Eugen Drewermannin (s.1940) omaa henkilöhistoriaa. Katolinen pappi alkoi 70-luvulla opiskella psykoanalyysiä ja erotettiin useiden välienselvittely-yritysten jälkeen papinvirasta Der Spiegel-lehdessä julkaistun haastattelun vuoksi.

Kolmiosaisen teoksen aiheet ovat ihmisten auttamis- ja hoitotyössä kohdattavia sairastamisen ja elämisen peruskysymyksiä, joihin aina myös jollain tavoin liittyy myyttinen ja uskonnollinen taso siinä mielessä, että suhtautumiseen vaikuttaa monin tavoin se, mihin ihminen uskoo. Drewerman käyttää käsitteitä "Jumalaan uskominen" ja elämä "ilman Jumalaa", mutta tarkoittaa niillä perinteisestä käytöstä huomattavasti laajennettua tulkintaa. Hänelle itsensä kadottaminen ja Jumalasta etääntyminen vastaavat sisäisellä elämystasolla toisiaan. Parantuminen on itsensä löytämistä ja samalla paluuta Jumalan yhteyteen.

Hyvin syvällisesti ja yksityiskohtaisesti kirjoittaja käsittelee vanhenemisen, kuolemisen ja itsemurhan ongelmia, samoin parisuhteen ja halun problematiikkaa. Ihmisten eliniän pidentyminen aiheuttaa itse asiassa monia ongelmia, joita ei nyky-yhteiskunnassa haluta kohdata. Drewermannin mukaan psyykkinen syvärakenteemme on edelleen virittynyt olemassaolon hallintaan ikään kuin eläisimme kivikauden vaatimusten mukaisesti, jolloin keskimääräinen elinikä oli 30-vuotta. Näillä vanhoilla eväillä emme tule toimeen, mutta toistaiseksi ihmisen eliniän lisääntyminen on pikemminkin kirous kuin siunaus. Mitä mieltä on vanhenevan ja kuihtuvan ihmisen eristyneessä elämässä korkean kivitalon pienessä asunnossa, kun yhteiskunta tuntuu arvostavan vain nuoruutta ja ulkoisen elämän ilojen arvoja viisauden ja henkisten arvojen kustannuksella?

Suosittelen: *****

Vihje: Eugen Drewermannilta on myös julkaistu viehättävä kirja Vain sydämellä näkee hyvin : Pikku Prinssi ja syvyyspsykologia (1997), jossa hän analysoi tätä monelle niin rakasta klassikkoa.